Oodi taiteelle (ja Debra Hurdille!)

Mitä se edes on?
Jokaisella on siitä oma mielipiteensä, toisilla hyvinkin varma ja tarkkarajainen.
Mutta eihän taiteessa ole mitään varmaa ja tarkkarajaista, se on häilyvää ja monitulkinnallista, sellaista joka kertoo jokaiselle jotakin erilaista.
Jotkut käyttävät ilmauksia taiteellinen elokuva, taiteellinen kappale, taiteellinen kirja. Joillekin mikä tahansa, mikä on kaunista ja mielenkiintoista, on taidetta. Kaikki luonnosta runoihin, ja elämä itsessään varsinkin.
Toiset taas rajaavat taiteen tarkkaan kategoriaan, sellaiseen johon mahtuu vain joitakin harvoja taiteilijoita ja heidän töitään.
Itse olen jotakin siltä väliltä. Olen kuullut jonkun kappaleen, jota voisin sanoa taiteeksi, lukenut jonkin taiteellisen kirja. Joinakin tälläisen kauniin ruskapäivän kaltaisina päivinä voisin kornisti sanoa luontoa taiteeksi.
Mutta jos joku juuri tänään, juuri tällä hetkellä kysyisi, mikä on mielestäni kaikkein eniten taidetta, minä vastaisin tämän:

Debra Hurd. Hänen maalauksensa ovat täynnä värejä, sadetta, jazzia ja kauneutta. Taidetta. Minä rakastuin niihin, niiden abstraktiin ja utuiseen maailmaan, värikkääseen mystisyyteen.

Värit, musiikki. Pidän ehkä vielä vähän enemmän siitä pikkuisen toisenlaisesta tyylistä (kuva ylempänä ja alempana), mutta tämäkin on jotain aivan sanoinkuvaamattoman upeaa. Voin melkein kuulla jazzin rytmin!

Aivan oikeasti, katsokaa nyt. Kuin sade huuhtoisi värit mukanaan, mutta haalentamisen sijaan tekisi niistä vain vahvempia.

Entä te, arvoisat blogiini satunnaisesti eksyvät nettisurffaajat? Mikä on teidän mielestä sitä kaikkein eniten taidetta, juuri tänään, juuri tällä hetkellä?

kuvat: debrahurd.blogspot.fi/