Talvista tammikuuta auringonpaisteisine päivineen

Tänään ulkona oli oikea winter wonderland kirkkaansinisine taivaineen ja huurteisine oksineen. Ja jotakin kovin omituistakin siellä taivaalla oli, niin kuin se yksi radiojuontaja jaksoi ärsyttävästi hehkuttaa, nimittäin ihan aito aurinko. Sininen taivas, eikä pilviä melkein ollenkaan, pakkasta mukavat reilu 15 astetta nolla alapuolella ja näin lähes-tulkoon-kaamos -aikaan melkeinpä ihmeenomainen aurinko-ilmiö.

Näinä kahtenatoista blogihiljaisuuden päivänä olen löytänyt uudelleen fantasiakirjallisuuden rakkaan maailman, piirrellyt niin fresh paintilla kuin ihan paperillakin, lukenut kokeisiin (jakson puolivälin kokeethan tunnetusti ovat ah-niin-kovin ihastuttavia - mutta oikeasti, minä jopa jollakin kieroutuneella tavalla ihan oikeastikin vähän pidän kokeista) ja käynyt muutamalla hiihtolenkilläkin. Ja tuohon ensimmäiseen lauseeseen viitaten - Neil Gaimanin Tähtisumua on hyvinkin hyvä (vaikka kaikki aina jaksavat vertailla sitä elokuvaan).

 (Ja muuten, se kirjahaaste viettelee yhä kovinkin pitkäksi venähtynyttä joululomaansa...)

Musiikisti (?) suosittelisin muuten kuuntelemaan Coldplayn ikiupeaa Viva la Vidaa sekä Violet Hilliä, ja Fun.:in Some Nightsia. En mä tiedä, kai ne vain ovat tammikuuni kappaleet. Muuten, onko teillä tammikuun kappaleita? Sellaisia, joita olette huomanneet kuunnelleenne koko - tai ainakin melkein - alkuvuoden, eikä vieläkään olla kyllästyneitä? Entä lajitteletteko muuten ylipäätään kappaleita eri vuodenajoille? Esimerkiksi omasta mielestäni Nickelbackin When We Stand Together on jotenkin niin hirveän kesäinen, Disco Ensemblen Second Soul tuo poikkeuksetta mieleen kesän.

Nuo kahden kuvan hahmot (juuri sillä nimenomaisella fresh paintilla muutamassa minuutissa - okei, kenties vähän pidempikin aika on saattanut niihin kulua- töherrettyjä muuten) a) leikkivät kuvaavansa ainakin jollain tapaa talvea ja b) ovat kokeilevan tietokonetöherrystuokion (ihastuttavaakin ihastuttavampi sanahirviö) tulos.

Hmm, sekavahkoa ja pitkähköä tekstiä täynnä kaarisulkeita ja selostuksia, ja muuten myös liian monta muuan-sanaa. Mitäköhän muuta tässä enää sanoisi, hyvää lauantai-iltaa nyt ainakin.

2013

 Uusi vuosi, tuntuu aina jotenkin niin hienolta. Ja oudolta. Jokapäiväinen, juuri ja juuri noteerattavissa oleva vuorokauden vaihtuminenkin tuntuu paljon suuremmalta, kun samalla vaihtuu vuosi. Ja kun taivas täyttyy raketeista - ja facebook "uudetvuodet♥" -päivityksistä - ei haittaa, vaikka sormet jäätyy kameralla kuvia ottaessa. Hyvästi, 2012, ja tervetuloa, 2013.

Mikä on vuoden ensimmäinen kappale, entä ateria? Mitä teit viimeksi viime vuonna, oletko tehnyt jotakin koko tämän vuoden? "Söin viimeksi viime vuonna", kuulostaa heinäkuussa maailman typerimmältä valheelta, tammikuun ensimmäisenä ihan hauskaltakin.

Tänä vuonna haluaisin maistaa sushia. Mitä sinä haluaisit tehdä?

Niin, ja loistavaa uutta (tätä) vuotta 2013 kaikille!

Ja taas joulu saapuu

ja linkkihän olisi siis täältä

Kuusentuoksuista, lumivalkoista, villasukanpehmeää, yhdessäolon täyteistä, joululaatikonmakuista, sydämellistä, lahjapaperinvärikästä, kynttilänlämpöistä, tunnelmallista, maukasta, glöginpunaista, joululauluilta kuulostavaa, ystävällistä, ajattelevaista, pehmeää, kanelisokerista, rosollinväristä, valkeaa, tontunnäköistä, piparitaikinalta maistuvaa, rauhallista ja jouluista joulunaikaa kaikille.

Tavallaan huvittavaa, kuinka monissa/useimmissa muissa maissa intoillaan eniten sitä joulupäivää, ja "that feeling you get on Christmas Eve" <-- hah, täällä Pohjolassa ennemminkin aatonaattona. Hassua, kuinka niille jouluaatto on oikeastaan vielä odotusta, täällä taas saadaan silloin jo lahjat ja kaikkea. [Kyllä, aatonaaton kunniaksi mietin jouluisia]

Oo, huomenna on aatto(ilta). Onpahan vaan parasta aikaa vuodesta. 

Milläs tunnelmilla te, arvoisat blogiinieksyjät, odotattekaan huomista?

Neljä yötä jouluun on...

"Seljalla valvottiin tänä jouluaattoiltana myöhään. Olohuoneessa paloivat valot kello yhteen yöllä, sillä kaiken asiaankuuluvan jouluohjelman jälkeen istuivat perheen jäsenet siellä vielä lukemassa lahjakirjojaan ja nauttimassa jouluyön rauhasta. -- Mutta nyt oli hiljaista ja rauhallista. Kynttilät paloivat, huone oli lämmin, täynnä kuusen, omenien ja kynttilöiden tuoksua."

                                                                                Rauha S. Virtanen, Tapaamme Seljalla

Tämä postaus taitaa olla sekoitus joulufiilistelyä ja vuodenaikaan sopivia niin elokuva- kuin kirjasuosikkejakin. Eihän päiviä ole aattonkaan enää kuin ne neljä, joten eikös sitä saisi ihan luvan kanssa tunnelmoida? Vaikkakin ehkä aavistuksen materialistisesti - mutta toisaalta, mitäs muuta  ne joululahjatoive -postaukset sitten ovat?

Joulupukki ja noitarumpu

Se ainoa jouluelokuva, jota voin rehellisesti sanoa katsoneeni joka joulu pikkulapsesta asti. Petteri punakuono -video taisi jossain vaiheessa mennä ja kadota, Skipataan joulut ja Holidayt tulivat mukaan kuvaan vasta myöhemmin. Hauskasti, mutta taidokkaasti Mauri Kunnaksen piirtämä elokuva on - paitsi juuri niitä hauskaa ja taidokasta - tunnelmallinen, ties mitä muuta positiivista. 

John Grisham: Joulua pakoon

Kyllä dekkaristitkin osaavat kirjoittaa jouluisia viihdekirjoja, joista ei puutu huumoria sen enempää kuin (ehkä vähän ironisenpuoleista) joulutunnelmointiakaan. 

Yksin kotona 1 ja 2

Hah, ihan kuin nämä voisi jättää pois listasta! Perhe lähtee lomamatkalle, poika unohtuu kotiin tai lentää vahingossa New Yorkiin, naapurissa tai läheisessä puistossa asuu ensivaikutelmalta karmiva mies/nainen ja sitten paikalla saapuu pari roistoa, joista lihavammalla on kultahammas. Hah, nämä elokuvathan ovat jo suurinpiirtein klassikkoja - eivätkä kolmonen ja nelonenkaan hassumpia ole, lainkaan.

Ps. Eemelit, Pekka Töpöhännät ja muut samanlaiset ovat tietysti kivan nostalgista joululuettavaa. Ja samaa voi sanoa Selja-sarjasta!

Hyvää aatonaatonaatonaatonaattoa!

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Kuusi päivää jouluun on, laskin aivan itse eilen sen...

 Tiedättekö sen tunteen, kun käärii lahjaa paperiin, kun kirjahyllyn yläosat ovat täynnä paketteja, kun kirjoittaa rivejä joulukorttiin, kun juo glögiä ja joulu tuntuu olevan hetki hetkeltä lähempänä, ja lähempänä. Oi, ihanaa.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kehuttu kirja, joka vaikuttaa nykyään olevan jo lähestulkoon termi - loihan se uuden sanakin, oo. Arvioiden mukaan huumori on hyvää, ja ilmeisesti kirja muutenkin oikein lukemisen arvoinen. Pitäisi vain joku kerta etsiä se kirjastosta, niin voisin sitten minäkin sanoa Mielenpahoittajan lukeneeni. Ja kaikki tiedot, jotka olen kirjasta lukenut, ovat saaneet sen kuulostamaan mielenkiintoiselta.

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Minun käsitykseni mukaan tämä kirja on kaunis. Kaunis nimeltään (ehkäpä kauneimpia kirjan nimiä, mitä tiedän) ja kanneltaaan, kaunis tarinaltaan ja kieleltään. Maagista realismia, rakkautta ja jotakin haurasta. Lasiksi muuttuva tyttö, sadunomaisuutta, erakoitumista, toivekkuutta ja muuta ihanaa, tämä on ollut lukulistalla keväästä asti, ainakin.

Miten normaalisti näitä kirjoja keksisi ties kuinka monta, mutta nyt on blokki? Tekee mieli leipoa piparkakkuja ja tanssia, mutta tidan kuitenkin vain alkaa lukemaan Tapaamme Seljalla (tai siis jatkan sen lukemista).

Ja vielä loppuun, uusin joululaulurakkauteni:

Ja taas/joulu saapuu

se sydämiin tuo/lämmön tunteen  

ei arvokkaampaa/lahjaa antaa

meistä voi/rikkainkaan.

Day 22 – Favourite book you own

Joskus elokuun alussa, ehkä viikko tai vähemmän ennen koulujen alkua, minä marssin kirjakauppaan ja ostin sieltä omakseni Kathryn Stockettin Piiat -pokkarin. Kuusisataa sivua tuli luettua muutamassa päivässä, enkä sitten ihmetellyt enää yhtään sitä, miksi kaikki kyseistä kirjaa kehuvatkaan.

"Piiat on loistava esimerkki siitä, miten hauskaa sivistyminen voi olla. Se on viihdekirja parhaimmillaan." - Mari Paalosalo-Jussinmäki, Olivia

Kirjahan kertoo 1960 -luvun Missisipistä, jossa rotusyrjintä on arkipäivää. Tummille ja valkoisille on omat vessansa, koulunsa, kylpylänsä jna, ja jos tumma vaikkapa käyttää valkoisten käymälää, on seurauksena mitä todennäköisemmin pahoinpitely. Tummat ovat alempiarvoisia, kelpaavat vain kotiapulaisiksi. Etelävaltioissa on jopa voimassa rotuerottelulaki. Ja samalla, kun valkoiset suhtautuvat tummiin ylimielisesti, nämä puolestaan pelkäävät ja vihaavatkin valkoisia.

Kirjaa kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta, opiskelemasta palanneesta ja kirjan julkaisemisesta haaveilevan valkoisena Skeeterin, ja kahdesta kotiapulaisesta: vanhammenpuoleisen ja hoitolapsiaan kuin ominaan pitävän Aibeleenin sekä temperamenttisen Minnyn.

Kirjan juonesta vielä, jos joku ei tiedä: Skeeter päättää julkaista kirjan, joka kertoo useamman kotiapulaisen tarinan kaunistelematta (tai vaihtoehtoisesti rumentelematta). Aibileenin hän saa heti mukaan, joka suostuttelee Minnyn, ja sitten alkaakin (hengen)vaarallinen projekti.

Päähenkilöiden - tai no, Skeeterin ja Aibileenin - lisäksi lempihahmokseni nousi miss Celia. Ei sen takia, että olisin samaistunut häneen, vaan sen, että hän on kaikessa naiiviudessaan, hyväuskoisuudessaan ja suoranaisessa typeryydessään kovinkin mielenkiintoinen henkilöhahmo.

Piiat on mielenkiintoinen, sivistävä, hauska, täynnä kiehtovia henkilöitä, viihdyttävää lukemista.

En nyt keksi mitä muuta voisin tästä loistavasta teoksesta sanoa, kuin että lue ihmeessä.

Day 21 – Favourite book from your childhood

Kaksi kultaista vinkkiä kyseisestä kirjasta:

a) sen on kirjoittanut ruotsalainen nainen

b) siinä seikkailee pellavapäinen pikkupoika, joka vuolee puu-ukkoja ja käyttää sinistä lakkia.

Aivan, arvasit oikein (ainakin oletan niin, vihjeethän olivat kuitenkin aikas helppoja...)! Kirjahan on siis se tunnettu ja monien rakastama Astrid Lindgrenin Eemelin kootut metkut.  Turha kai kehuakaan Lindgreniä hyväksi kirjailijaksi, senhän jo tietävätkin kaikki. Eemeli-tarinat ovat jännittäviä, mielenkiintoisia, kertovat mukavasti about vuosisadan takaisesta Ruotsista ja vaikuttavat nykyään tietysti nostalgisestikin.

Se, että Eemeliä kutsutaan (lähestulkoon moraalittomaksi) metkuilijaksi, joka tekee niitä pilojaan vain huvikseen, halutessaan muiden kustannuksella pilailla. Ja eihän niin ole - Eemelihän on vain ylivilkas pikkulapsi, ja ainahan niiden kaikkien "metkujen" takana on hyvä tarkoitus. Nostihan hän Iidankin lipputankoon vain, kun Iida itse tahtoi (- tai ainakin innostui Eemelin ideasta). Mutta varsinkin isälleen Eemeli on kiusantekijä, verstaaseen vain! (Vaikka eihän Eemelin ja isäukon suhde mikään häiriintynyt ole, ja kyllähän nämä sekvästi toisistaan välittävät, mutta kai nyt tarkoitusperäni tajutaan?)

Pakko sanoa, etten edes muista, koska viimeksi Eemelin koottuja metkuja luin. En varmaan vuosiin. Muistan niistä aina sen, kuinka niitä luettiin minulle iltasaduksi - sudenkuoppatarinassa oli tietenkin vähän pelottavampi alavire, hui. Mutta tuohan tekstikappaleen ensimmäiseen lauseeseen palaten, lukemisen sijaan on kyllä tullut Eemeli-elokuvia katsottua. Tai no, Kanal SFllä näytettiin syksyllä yksi, jonka katsoin pariinkiin otteeseen, ja viime joulunahan tuli mukavasti sekä aattona että päivänä.

Mutta, Eemeli on laadukas lastenkirja, ja täällä pohjoisessa (viittaan siis Suomeen ja Ruotsiin, en Lappiin tai mitään sellaista) jo oikeastaan kategoriansa klassikko.