Ja taas joulu saapuu

ja linkkihän olisi siis täältä

Kuusentuoksuista, lumivalkoista, villasukanpehmeää, yhdessäolon täyteistä, joululaatikonmakuista, sydämellistä, lahjapaperinvärikästä, kynttilänlämpöistä, tunnelmallista, maukasta, glöginpunaista, joululauluilta kuulostavaa, ystävällistä, ajattelevaista, pehmeää, kanelisokerista, rosollinväristä, valkeaa, tontunnäköistä, piparitaikinalta maistuvaa, rauhallista ja jouluista joulunaikaa kaikille.

Tavallaan huvittavaa, kuinka monissa/useimmissa muissa maissa intoillaan eniten sitä joulupäivää, ja "that feeling you get on Christmas Eve" <-- hah, täällä Pohjolassa ennemminkin aatonaattona. Hassua, kuinka niille jouluaatto on oikeastaan vielä odotusta, täällä taas saadaan silloin jo lahjat ja kaikkea. [Kyllä, aatonaaton kunniaksi mietin jouluisia]

Oo, huomenna on aatto(ilta). Onpahan vaan parasta aikaa vuodesta. 

Milläs tunnelmilla te, arvoisat blogiinieksyjät, odotattekaan huomista?

Neljä yötä jouluun on...

"Seljalla valvottiin tänä jouluaattoiltana myöhään. Olohuoneessa paloivat valot kello yhteen yöllä, sillä kaiken asiaankuuluvan jouluohjelman jälkeen istuivat perheen jäsenet siellä vielä lukemassa lahjakirjojaan ja nauttimassa jouluyön rauhasta. -- Mutta nyt oli hiljaista ja rauhallista. Kynttilät paloivat, huone oli lämmin, täynnä kuusen, omenien ja kynttilöiden tuoksua."

                                                                                Rauha S. Virtanen, Tapaamme Seljalla

Tämä postaus taitaa olla sekoitus joulufiilistelyä ja vuodenaikaan sopivia niin elokuva- kuin kirjasuosikkejakin. Eihän päiviä ole aattonkaan enää kuin ne neljä, joten eikös sitä saisi ihan luvan kanssa tunnelmoida? Vaikkakin ehkä aavistuksen materialistisesti - mutta toisaalta, mitäs muuta  ne joululahjatoive -postaukset sitten ovat?

Joulupukki ja noitarumpu

Se ainoa jouluelokuva, jota voin rehellisesti sanoa katsoneeni joka joulu pikkulapsesta asti. Petteri punakuono -video taisi jossain vaiheessa mennä ja kadota, Skipataan joulut ja Holidayt tulivat mukaan kuvaan vasta myöhemmin. Hauskasti, mutta taidokkaasti Mauri Kunnaksen piirtämä elokuva on - paitsi juuri niitä hauskaa ja taidokasta - tunnelmallinen, ties mitä muuta positiivista. 

John Grisham: Joulua pakoon

Kyllä dekkaristitkin osaavat kirjoittaa jouluisia viihdekirjoja, joista ei puutu huumoria sen enempää kuin (ehkä vähän ironisenpuoleista) joulutunnelmointiakaan. 

Yksin kotona 1 ja 2

Hah, ihan kuin nämä voisi jättää pois listasta! Perhe lähtee lomamatkalle, poika unohtuu kotiin tai lentää vahingossa New Yorkiin, naapurissa tai läheisessä puistossa asuu ensivaikutelmalta karmiva mies/nainen ja sitten paikalla saapuu pari roistoa, joista lihavammalla on kultahammas. Hah, nämä elokuvathan ovat jo suurinpiirtein klassikkoja - eivätkä kolmonen ja nelonenkaan hassumpia ole, lainkaan.

Ps. Eemelit, Pekka Töpöhännät ja muut samanlaiset ovat tietysti kivan nostalgista joululuettavaa. Ja samaa voi sanoa Selja-sarjasta!

Hyvää aatonaatonaatonaatonaattoa!

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Kuusi päivää jouluun on, laskin aivan itse eilen sen...

 Tiedättekö sen tunteen, kun käärii lahjaa paperiin, kun kirjahyllyn yläosat ovat täynnä paketteja, kun kirjoittaa rivejä joulukorttiin, kun juo glögiä ja joulu tuntuu olevan hetki hetkeltä lähempänä, ja lähempänä. Oi, ihanaa.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kehuttu kirja, joka vaikuttaa nykyään olevan jo lähestulkoon termi - loihan se uuden sanakin, oo. Arvioiden mukaan huumori on hyvää, ja ilmeisesti kirja muutenkin oikein lukemisen arvoinen. Pitäisi vain joku kerta etsiä se kirjastosta, niin voisin sitten minäkin sanoa Mielenpahoittajan lukeneeni. Ja kaikki tiedot, jotka olen kirjasta lukenut, ovat saaneet sen kuulostamaan mielenkiintoiselta.

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Minun käsitykseni mukaan tämä kirja on kaunis. Kaunis nimeltään (ehkäpä kauneimpia kirjan nimiä, mitä tiedän) ja kanneltaaan, kaunis tarinaltaan ja kieleltään. Maagista realismia, rakkautta ja jotakin haurasta. Lasiksi muuttuva tyttö, sadunomaisuutta, erakoitumista, toivekkuutta ja muuta ihanaa, tämä on ollut lukulistalla keväästä asti, ainakin.

Miten normaalisti näitä kirjoja keksisi ties kuinka monta, mutta nyt on blokki? Tekee mieli leipoa piparkakkuja ja tanssia, mutta tidan kuitenkin vain alkaa lukemaan Tapaamme Seljalla (tai siis jatkan sen lukemista).

Ja vielä loppuun, uusin joululaulurakkauteni:

Ja taas/joulu saapuu

se sydämiin tuo/lämmön tunteen  

ei arvokkaampaa/lahjaa antaa

meistä voi/rikkainkaan.

Day 22 – Favourite book you own

Joskus elokuun alussa, ehkä viikko tai vähemmän ennen koulujen alkua, minä marssin kirjakauppaan ja ostin sieltä omakseni Kathryn Stockettin Piiat -pokkarin. Kuusisataa sivua tuli luettua muutamassa päivässä, enkä sitten ihmetellyt enää yhtään sitä, miksi kaikki kyseistä kirjaa kehuvatkaan.

"Piiat on loistava esimerkki siitä, miten hauskaa sivistyminen voi olla. Se on viihdekirja parhaimmillaan." - Mari Paalosalo-Jussinmäki, Olivia

Kirjahan kertoo 1960 -luvun Missisipistä, jossa rotusyrjintä on arkipäivää. Tummille ja valkoisille on omat vessansa, koulunsa, kylpylänsä jna, ja jos tumma vaikkapa käyttää valkoisten käymälää, on seurauksena mitä todennäköisemmin pahoinpitely. Tummat ovat alempiarvoisia, kelpaavat vain kotiapulaisiksi. Etelävaltioissa on jopa voimassa rotuerottelulaki. Ja samalla, kun valkoiset suhtautuvat tummiin ylimielisesti, nämä puolestaan pelkäävät ja vihaavatkin valkoisia.

Kirjaa kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta, opiskelemasta palanneesta ja kirjan julkaisemisesta haaveilevan valkoisena Skeeterin, ja kahdesta kotiapulaisesta: vanhammenpuoleisen ja hoitolapsiaan kuin ominaan pitävän Aibeleenin sekä temperamenttisen Minnyn.

Kirjan juonesta vielä, jos joku ei tiedä: Skeeter päättää julkaista kirjan, joka kertoo useamman kotiapulaisen tarinan kaunistelematta (tai vaihtoehtoisesti rumentelematta). Aibileenin hän saa heti mukaan, joka suostuttelee Minnyn, ja sitten alkaakin (hengen)vaarallinen projekti.

Päähenkilöiden - tai no, Skeeterin ja Aibileenin - lisäksi lempihahmokseni nousi miss Celia. Ei sen takia, että olisin samaistunut häneen, vaan sen, että hän on kaikessa naiiviudessaan, hyväuskoisuudessaan ja suoranaisessa typeryydessään kovinkin mielenkiintoinen henkilöhahmo.

Piiat on mielenkiintoinen, sivistävä, hauska, täynnä kiehtovia henkilöitä, viihdyttävää lukemista.

En nyt keksi mitä muuta voisin tästä loistavasta teoksesta sanoa, kuin että lue ihmeessä.

Day 21 – Favourite book from your childhood

Kaksi kultaista vinkkiä kyseisestä kirjasta:

a) sen on kirjoittanut ruotsalainen nainen

b) siinä seikkailee pellavapäinen pikkupoika, joka vuolee puu-ukkoja ja käyttää sinistä lakkia.

Aivan, arvasit oikein (ainakin oletan niin, vihjeethän olivat kuitenkin aikas helppoja...)! Kirjahan on siis se tunnettu ja monien rakastama Astrid Lindgrenin Eemelin kootut metkut.  Turha kai kehuakaan Lindgreniä hyväksi kirjailijaksi, senhän jo tietävätkin kaikki. Eemeli-tarinat ovat jännittäviä, mielenkiintoisia, kertovat mukavasti about vuosisadan takaisesta Ruotsista ja vaikuttavat nykyään tietysti nostalgisestikin.

Se, että Eemeliä kutsutaan (lähestulkoon moraalittomaksi) metkuilijaksi, joka tekee niitä pilojaan vain huvikseen, halutessaan muiden kustannuksella pilailla. Ja eihän niin ole - Eemelihän on vain ylivilkas pikkulapsi, ja ainahan niiden kaikkien "metkujen" takana on hyvä tarkoitus. Nostihan hän Iidankin lipputankoon vain, kun Iida itse tahtoi (- tai ainakin innostui Eemelin ideasta). Mutta varsinkin isälleen Eemeli on kiusantekijä, verstaaseen vain! (Vaikka eihän Eemelin ja isäukon suhde mikään häiriintynyt ole, ja kyllähän nämä sekvästi toisistaan välittävät, mutta kai nyt tarkoitusperäni tajutaan?)

Pakko sanoa, etten edes muista, koska viimeksi Eemelin koottuja metkuja luin. En varmaan vuosiin. Muistan niistä aina sen, kuinka niitä luettiin minulle iltasaduksi - sudenkuoppatarinassa oli tietenkin vähän pelottavampi alavire, hui. Mutta tuohan tekstikappaleen ensimmäiseen lauseeseen palaten, lukemisen sijaan on kyllä tullut Eemeli-elokuvia katsottua. Tai no, Kanal SFllä näytettiin syksyllä yksi, jonka katsoin pariinkiin otteeseen, ja viime joulunahan tuli mukavasti sekä aattona että päivänä.

Mutta, Eemeli on laadukas lastenkirja, ja täällä pohjoisessa (viittaan siis Suomeen ja Ruotsiin, en Lappiin tai mitään sellaista) jo oikeastaan kategoriansa klassikko.

Day 20 - Favourite romance book

Liian iso rakkaus.

Ruotsalaiset osaavat kirjoittaa angstisia (rakkaus)tarinoita nuorille, ole kirjaston hyllyiltä huomannut. Ei sillä, että Liian iso rakkaus  mikään angstikirja olisi, toisin kuin vaikkapa 101 syytä.

Liian iso rakkaus kertoo Katrinista, jonka paras ystävä Frida on kaikkien rakastama, ja kuin mikäkin jumalatar. Toisin sanoen, Katrin tuntuu - eikä pelkästään tunnu, vaan jää - jäävän aina bestiksensä varjoon, vaikkei se hirveästi Katrinia haittaakaan - ainakaan kirjan alussa. Frida on kaunis, mukava, fiksu ja hauska, jolle kaikki tytöt ovat ihastuksensekaisen kateellisia, ja jota kaikki pojat rakastvat.

Kirjan alkua voisi pitää nykyisille nuortenkirjoille oikeana kliséenä: Katrinin luokalle tulee uusi poika, Adam. Ja Adamiin rakastuu heti ensimmäisestä päivästä lähtien Frida, joka haaveilee Julia&Romeo -kohtauksista Adamin kanssa. Muttei Frida suinkaan ole ystävysduon ainut Adamiin ihastunut osapuoli: ja toisin kuin Frida, Katrin saa tunteilleen myös vastakaikua.

Liian iso rakkaus kuvaus nuoruudesta, ensirakastumisesta ja parhaiden ystävien välisistä suhteista. Se ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattarahöttöä, ei tosiaankaan. Sen rakkaustarina on ennemminkin surullisenpuoleinen kuin yltiöiloinen, enemmän kaipuuta kuin itse... En tiedä, ensimmäisenä tuli mieleen sana "söpöstelyä", joka saa kelvata paremman puutteessa.

Katarina von Bredow voittaa nuorten rakkaustarinallaan jenkkisiskot mennen, tullen ja palaten.

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Keitän aivan mielettömän hyvää tansanialaista teetä suunnitellen joululahjatoiveita, ja päässä soi sikermä niin kuuraparrasta, joulumaasta kuin siitä(kin) radiossa soineessa kappaleessa, missä se - suht tytönääninen - poika laulaa at least i have my friends ja jotakin pelastusveneestä pimeässä & haista. Ehei, ei mikään lempikappaleeni. Mutta Kuuraparta on oikein mukava, suosikkikohdakseni yltää saat tästä silinterin päähäs paljaaseen, se on kai hattu taikurin pois täältä muuttaneen.

 

 Mutta jos siirryttäisiin teenjuonnista (että se Marimekon siirtopuutarhateemuki on jotakin niin rakkautta(hei, epäkorrektia suomenkieltä!), minäkin haluan!) joulufiilistelyistä ja laulutuumailuista itse aiheeseen, siis elokuviksi muutettuihin kirjoihin.

Olen kyllä katsonut elokuvia, jotka pohjautuvat kirjoihin. Ekana tulee mieleen pari romkomdraamaa, vai mihin genreen ne pitäisikään lajitella. Siis Toscanan auringon alla, Eat Pray Love ja Tähtisumua [hetkinen, tämähän on fantasiaa!]. Mutta olenko lukenut ne kirjat, joihin ne perustuvat? Ehehee en.

No, onhan tietenkin helppojakin vaihtoehtoja. Puhun siis tietenkin Twilightista ja Harry Pottereista. (Taru sormusten herroista olen kyllä katsonut elokuvat, kirjoista lukenut vain ensimmäisen.) Mutta vaikka sarjoista jälkimmäinen on puhdasta neroutta, en ehkä kuitenkaan nimeäisi sitä parhaaksi elokuvafilmasoinniksi. Vaikka onhan se niinkin ihan loistava, mutta kun tässä tilanteessa taitaisi enemmän vaikuttaa tunnelmointisyyt kuin oikeudenmukaiset järkisyyt - tai jotakin sinnepäin.

[Twilightista nyt on turha puhuakaan, kirjasarjan olen tainnutkin jo kritisoida, ja elokuvathan nyt ovat mitä ovat.]

No, Taru sormusten herrastahan on tietenkin aivan majesteettinen. Koko elokuvan (elokuvien) maailma on niin todentuntuinen ja upea. Ja vielä vertauskohtana se, että mielestäni Sormuksen ritarit oli kirjana niin tylsä, etten jaksanut muihin osiin sen luettuani tarttuakaan. Tiedän, tiedän - missä on kirjallinen sivistystasoni? Mutta toisaalta, luin sen 11 -vuotiaana.

En tiedä, onko tässäkään pointtia. Ehkä minun pitäisi lukea vaikkapa nuo kaksi edellämainittua "romkomdraamaa" ja samaten edellämainittu fantasiateos. Sitten minulla voisi olla parempiakin mielipiteitä. Mutta jos totta puhutaan, harvoin kiinnitän huomiota siihen, pohjautuvatko elokuvat kirjoihin. Enkä aina joko jaksa lukea sitä kirjaa, johon elokuva perustuu (TSH) tai sitten, vaikka kirja olisikin hyvä, niin elokuva ei kiinnosta (Ylpeys ja ennakkoluulo),

Kirjoittaminen inspiroi, aiheessa pysyminen ei niinkään. Tansanialainen tee on herkullista, Sophie Kinsellan kirja parempi kuin mitä odotin (voisin siis lukea kys. kirjailijalta muitakin teoksia, vaikkapa Salaisuuksia ilmassa tai Soitellaan, soitellaan!), mielessäni pyörii lapsikuoron laulama joulukappale juuri siitä taikurin hatusta (Hei Kuuraparta, lumiukko valkoinen!), joululahjatoivelistasta minulla on _visio_  ja tämä sarjakuvablogi on lajinsa eliittiä.

Ajatusvirtaa, joka ei edes pysynyt aiheessa, olkaa hyvät! Favourite romance book ja suosikkikirja lapsuudesta ovat sentään helpompia, jos en siis taas eksy puhumaan teestä, joulusta ja lauluista. Voi voi ja ehhehe, hyvää sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa.

Day 18 – A book that disappointed you

Välillä sitä vaan asettaa kirjoille suuret paineet. Ne saattavat olla jatkoa loistavaan kirjasarjaan, tai ehkä niitä on vain kehuttu, ja paljon. Sitä menee kirjastoon ja lainaa kirjan, ihan innoissaan siitä, että kohta sen pääsee lukemaan! Ja sitten se osoittuu niin suureksi pettymykseksi, vaikkeikaan välttämättä huonoksi.

Kuten vaikkapa Suzanne Collinsin Matkijanärhi. Ei huono kirja, ei todellakaan. Mutta pettymys? Kyllä. Samoin kuten Sophie Jordanin Liekki, joka osoittautuikin vain ihan hyväksi.

Kuinka usein petytte kirjoihin?

I'm dreaming of a white Christmas

 

kuva aivan uskomattoman ihastuttavasta joulublogista.

Joulukuun toinen päivä, sunnuntai ja ensimmäinen adventti. Sitä herää yhdeksältä aamulla, syö suklaata seinälle kiinnitetystä kalenterista ja päässä soi joululaulu jos toinenkin. Ja stten löytää loistavan tumblr:n, juuri tähän vuodenaikaan sopivan [linkki tuossa pienillä präntillä kirjoitetussa tekstissä kuvan alapuolella]. Ja ulkona on satanut lunta, koko aamun, maisema alkaa muistuttaa yhä enemmän ja enemmän sitä talven ihmemaata, josta aina lauletaan.

Vain vilkaisu ikkunasta ulos, ja mieleen tulee se joululaulu, jossa raikas talvisää on lunta tulvillaan, eikä liinakkommekaan jää enää talliin. Tai sitten se, jossa aluksi laulellaan puurokauhasta ja sitten joulumaasta, joka ei ole vain tunturi ja lunta. Michael Bublén laulama christmas song on soinut päässä koko viikon, joten ladies and gentlemen, säähän sopiva let it snow.

Tekee mieli kirjoittaa joulukirjeitä ja mennä ostamaan lahjoja, leipoa joulutorttuja ja juoda glögiä samalla, kun Taylor Swift laulaa kuuloikkeista valkoisesta joulusta. Oikein hyvää ja onnellista joulukuuta kaikille, palaillaan haasteen pariin taas huomenna :).

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Oh, I just simply love quotes!
Eräs lempikirjani on - kuten olen tainnut jo mainitakin - Jostein Gaarderin Appelsiinityttö, ja se teos on täynnä filosofisesti oivaltavia sitaatteja - siis sen lisäksi, että on äärimmäisen kaunis, haikea ja upea tarina maailmankaikkeudesta, elämästä ja rakkaudesta. Mutta koska minulla ei kirjaa omana ole, eikä lainassakaan, en nyt kuitenkaan paljon niitä lainauksia muista. Mutta ei hätää, olin joskus siitä parikin viisautta tallentanut tietokoneelle ja wordille, joten.

                                                

”Keitä olemme me, jotka asumme täällä? Joka ikinen ihminen tällä torilla oli kuin elävä aarrearkku, täynnä ajatuksia ja muistoja, haaveita ja kaipuuta.”

 

”Mutta mitä on ihminen, Georg? Mikä on ihmisen arvo? Olemmeko me vain tomua, joka kieppuu ympäriinsä ja leviää sitten taivaan tuuliin?”

Kirjaa lukiessa nämä kohdat jäivät mieleen, niiden monien muiden lisäksi. Ehkä nämä tarvitsisivat kirjan lukemisen ymmärtämistä varten, ehkä eivät. Mutta oli miten oli,  Appelsiinityttö on kirja, joka jokaisen tulisi luettavan [pitäisi lukea].