Kuva täältä.
Jos Julie Halpernin kirjan Matkalla nörttiyden ytimeen näkee kirjaston hyllyssä, saattaisi sitä virheellisesti erehtyä kuvittelemaan hyvin tavallisena ja genrelleen tyypillisenä teinihömppänä. Mutta se on kuitenkin turha harhaluulo, Matkalla nörttiyden ytimeen ei ole vain pelkkä typerä teinityttökirja, sellainen jotka ovat kaikki kuin toistensa kopioita eri nimillä, ehei. (Olenko muuten ainut, jonka mielestä sana 'teinityttökirja' kuulostaa jotenkin tyhmältä, rajoittuneelta - "tätä kirjaa voivat lukea vain ja ainoastaan teinitytöt eivätkä ketkään muut!" - ja tekemällä tehdyltä?)
Kirjan päähenkilö, Jessie, ompelee itse omat hameensa, kuuntelee äänikirjoja ja rakastaa matikkaa. Ei siis mikään tavallinen haluan-olla-suosittu-ja-aivan-kuten-kaikki-muutkin-ja-ihastukseni-on-suosituin -sankaritar. Jessie ei haikaile suosion perään, hän ei pidä ulkonäköä maailman tärkeimpänä asiana. Jessie on omalaatuinen, ja parhaalla tavalla nörtti.
Kirjasta tekee niin loistavan - kuin se on - omaperäiset hahmot ja aitous, sekä kirjailijan hyvä kirjoitustapa - mutkaton muttein kuitenkaan turhan yksinkertainen. Maustetta kirjaan luo - jos niin voi sanoa - Jessien punkkari-isoveli (joka nousi heti ensimmäisellä lukukerralla suosikikseni), Dungeons and Dragons ja - ihastuttavan nörttimäinen - D&D-porukka sekä monet muut pikkuasiat.
Pohjimmiltaan - tai ei, vaan pinnallisimmiltaan - Matkalla nörttiyden ytimeen on kasvukirja, jota on tietenkin maustettu romantiikalla. Mutta eihän lajityyppi kirjaa määrittele, vaan sen sisältö. [[SPOILER SPOILER] Jessie "eroaa" vanhoista ystävistään ja löytää uusia, etsii itseään löytäen siitä ainakin palasen, ymmärtää vihdoinkin vanhan ihastuksensa todellisen luonteen, ja kirjan lopussa hänellä onkin jo poikaystävä.] Se kirja on aivan tavallinen kasvutarina, mutta silti niin persoonallinen.
Sain kirjan toissajouluna lahjaksi, ja sen jälkeen olen lukenut sen kai viitisen kertaa. Ja joka kerta, kun MNT:n avaan, muistan elävästi sen hetken, kun sitä aloin lukemaan ensimmäisen kerran jouluaattoiltana kuusen vieressä olevassa nojatuolissa. Ei se ole suosikkikirjani, mutta se on suosikkityttökirjani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti