Minä, minä, minä.
Mikä massapostauksista suurin. Mutta kukapa ei siitä pitäisi, itsestään puhumisesta? Tai tässä tapauksessa kirjoittamisesta, tai oikeastaan kuvien postaamisesta. Mutta kuitenkin. Ja eikös aina välillä, edes joskus, voi kulkea massan mukana. Edes joskus.
Elämän pieniä iloja ovat suklaamuffinsit ja postcrossing-blogit, kaamoksen pimeyttä valaisevat kynttilät ja loistavat kirjat, juuri sellaiset, joita ei haluaisi käsistään laskea, vain jatkaa lukemista. Ääneen nauraminen, nauraminen niin sydämensä pohjasta ettei oikein osaa edes lopettaa, ja silloinkin säilyy hymy huulilla vielä pitkään. Ja pitkät, syvälliset keskustelut, sellaiset joissa mietitään maailmaa ja maailmankaikkeutta. Jouluvalot huoneen katossa ja Catherine Sandersonin Petite Anglaise.
Eikös onnellisuus ole juuri niistä rakennettu, elämän pienistä iloista. Niistä koostuu onni, ne ovat sen rakennuspalikoita. Sentissä on miljoonan alku ja kaikki suuri alkaa pienestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti