Minkä kirjan voi sanoa tekevän onnelliseksi? Ensimmäisenä mieleeni tulee Appelsiinityttö, mutta vaikka se onkin kaiken kaikkiaan ihana kirja, sen arvosteleminen iloiseksi tekeväksi kirjaksi olisi yksinkertaisesti väärin ja sen aliarvioimista. Samoin - tai ainakin samantyylisesti - voisin sanoa Kathryn Stockettin Piiat -kirjasta.
Nopea vilkaisu kirjahyllyyni saa minut valitsemaan iloiseksi tekeväksi kirjaksi Esko-Pekka Tiitiäisen Villapäät. Se on kirja, jonka lukee yhdessä illassa, ja joka on täynnä sekopäistä huumoria. Se on kepeä kirja, mutta silti siinä on suuria teemoja - vaikka ne ovatkin esitetty huumorilla. Kirjan päähenkilön kerrontatapa tuo hymyn huulille, ja ehkäpä parasta ovat näytelmänsuunnitteluhetket.
Eihän siinä mitään suuria tapahdu, mutta eihän sivujakaan ole edes kahtasataa. Kirjassa ei tuppuuteta tietoa punaisesta rististä ja orvoista, mutta silti ne jäävät päähän. Jos oikein muistan, niin Villapäät voitti Finlandi Junior -palkinnon vuonna 2008.
Kaikkein parasta kirjassa on sen sekopäinen huumori. Juuri se tekee kirjasta iloiseksi tekevän kirjan.
"Kun me muutimme tänne, mie en alkuksi oikein osannut puhua. Mie saatoin sanoa mie ja mä sekaisin samassa lauseessa. -- Mämiestä tuli minun taiteilijanimeni."
"Seuraavana aamuna me oltiin uskomaton ilmiö. Koulun pihalta löytyi muitakin tyyppejä, jotka olivat vetäneet villasukat päähän."
"Ihana kaaos, me huudeltiin musan päälle kaikenlaisia sanoja, siinä lensi orpoja, villasukkia, sotaa ja rauhaa. Mie huusin Anderlen ja Cecilen ja Dunantin nimiä, Teija osasi jo ulkoa meidän sanoituksia ja räppäsi niitä kuin viimeistä päivää. Pike, Tom ja mie hoettiin SPR:ää, se oli kuin joku räppirituaali, ihan kuin intiaanit olisivat saaneet vihdoinkin sateen aikaiseksi."
"Kun me muutimme tänne, mie en alkuksi oikein osannut puhua. Mie saatoin sanoa mie ja mä sekaisin samassa lauseessa. -- Mämiestä tuli minun taiteilijanimeni."
"Seuraavana aamuna me oltiin uskomaton ilmiö. Koulun pihalta löytyi muitakin tyyppejä, jotka olivat vetäneet villasukat päähän."
"Ihana kaaos, me huudeltiin musan päälle kaikenlaisia sanoja, siinä lensi orpoja, villasukkia, sotaa ja rauhaa. Mie huusin Anderlen ja Cecilen ja Dunantin nimiä, Teija osasi jo ulkoa meidän sanoituksia ja räppäsi niitä kuin viimeistä päivää. Pike, Tom ja mie hoettiin SPR:ää, se oli kuin joku räppirituaali, ihan kuin intiaanit olisivat saaneet vihdoinkin sateen aikaiseksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti