Vaikka Silmätyksin-kirjan juoni oli hyvä, kerronta sujuvaa ja idea teoriassa ihan mielenkiintoinen - sokeutumista pelkäävä tyttö matkustaa junalla kohti Firenzeä nähdäkseen taidemaailman aarteet, ennen kuin menettää näkönsä -, en kuitenkaan saanut sitä luetuksi. Oikeastaan en vihannut sitä kirjaa - vihasin päähenkilöä!
Luin kerran jostakin, että jonkun oli Silmätyksin saanut kiinnostumaan taiteesta ja sen historiasta. Minulla se ei tosiaankaan tehnyt niin (ehei, vaan Lydian salaisuus). Jos päähenkilö Frida olisi ollut parempi, olisin sen varmaan lukenut, pitänytkin. Olisin löytänyt siitä hyviä puolia ja pitänyt ihan ookoona opuksena.
Mutta kiitos Fridan, muistikuvani siitä on surkea ja ärsyttävä.
Frida on pieni kakara, tyhmä ja valittaja. Ei mikään järjen jättiläinen. Yritys iskeä varattu poika on säälittävä, ainakin se tapa. [Se varattu poika oli kyllä kiva, olisikin vain jättänyt Fridan jonnekin rautatieasemalle ja häipynyt koti-Norjaan tyttöystävänsä luokse - joka muuten vaikutti paljon paremmalta hahmolta kuin Frida]
Minä vihasin kirjaa Silmätyksin, koska vihasin sen ihastuttavan kakaramaisen ärsyttävää päähenkilö Fridaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti